Tänä syksynä jätin yliopisto-opettajan paikan taakseni ja siirryin yläkouluun opettamaan matematiikkaa, kemiaa, fysiikkaa ja robotiikkavalinnaista. Olen nauttinut suunnattomasti tutustuessani aivan uuteen maailmaan. Työn hienoudet ja haasteet ovat täysin toisenlaisia yliopisto-opetukseen verrattuna. Taipaleeni yläkoulun matikanopettajana päädyin aloittamaan taustastani huolimatta melko perinteisesti. Tuntini ovat koostuneet opettajohtoisesta teoria ja esimerkkiosuudesta älytaulua hyödyntäen sekä puhtaasta laskemisesta. Olen kuitenkin maustanut tuntejani toiminnallisilla aktiviteeteilla (esim. Twister-peli, pakohuoneet), parikeskusteluilla ja miniprojekteilla. Myös osaamistestit (omat testit eri arvosanatavoitteisiin) ja kokeet ovat olleet osa opetustani.
Seitsemäsluokkalaisia opettaessani olen syksyn aikana kokenut erityisiä haasteita. Oppilaideni matematiikan osaamisessa on huimat erot. Osalle kertotaulut ovat haastavia ja toiset taas pyytävät tunnin päätteeksi vaikeampia tehtäviä. Olen siis kohdannut tyypillisen tilanteen perinteisessä tavassa opettaa. Yhteinen, opettajajohtoinen osuus hyödyttää vain niitä keskitasoisia. Heikot tippuvat kyydistä ja lahjakkaimmat tylsistyvät. Tästä syystä päädyin kokeneemman opettajakollegan kanssa kokeilemaan tasogeometrian osuuden opettamista yksilöllisen oppimisen mallia hyödyntäen.
Mallissamme oppilaat saavat edetä tämän tietyn osuuden heille sopivaa vauhtia, kunkin aiheen käsittelyn syvyyttä ja haastavuutta mukauttaen. Teoriaa oppilaat opiskelevat oppikirjasta, opetusvideoista tai opettajalta kysyen. Oppilaat saavat valita työskentelevätkö yksin, parin kanssa vai pienessä ryhmässä. Kaikki aihealueen tehtävät, kirjan tehtävät ja GeoGebra-tehtävät, julkaistiin oppilaille työskentelyn alussa. Oppilaat keräävät kustakin kappaleesta haluamansa pistemäärän ja lopuksi arvioivat osaamisensa asiasta. Aihepiirin arvosana määräytyy tehtyjen tehtävien mukaisesti. Koetta emme aio pitää.
Tunnit kokeilumme aikana ovat sujuneet yllättävän hyvin. Työrauha on pysynyt ja lähes kaikki ovat työskennelleet aktiivisesti. Itselläni on tuntien aikana ollut valtava kiire kiertää auttamassa oppilaita. Koen kuitenkin, ettei kiire ole ollut niin suuri, että osa olisi jäänyt ilman riittävää tukea. Jo kuukauden jälkeen oppilaat ovat hyvin eri vaiheissa, minkä osasinkin arvata etukäteen. Oppilaita joutuu myös patistelemaan seuraavaan aiheeseen siirtymisessä, vaikka he eivät olisikaan tehneet kaikkia tehtäviä. Monet ovat alakoulussa tottuneet siihen, että kaikki aukeaman tehtävät tulee tehdä.
Viime viikolla kysyin oppilaiden mielipidettä siihen, työskentelvätkö he matematiikassa mieluummin opettajajohtoisesti vai tällä yksilöllisen oppimisen mallilla. Vastaukset jakautuvat lähes tasan. Lahjakkaimmat kokivat erityisesti opettajajohtoisen opetuksen kevyemmäksi, sillä silloin he eivät joudu tekemään juurikaan töitä. Toisaalta oppilaat, joilla on haasteita toiminnanohjauksessa, etenevät itsenäisessä työskentelyssä todella hitaasti ja vaativat opettajalta paljon läsnäoloa. Monet kuitenkin pitivät yksilöllisen oppimisen tunteja rennompina ja vähemmän paineita aiheuttavina. Sairaspoissaolojen aikana ei jää tiettyjä asioita kokonaan oppimatta.
Summa summarum, koen arvokkaaksi sen, että olen jo puolessa vuodessa ehtinyt kokeilla useampia tapoja järjestää opetukseni. Omaa tapaani opettaa en ole vielä löytänyt, mutta paljon ajatuksia ja kehitysideoita jo löytyy. Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohden.
