Fiilikseni saamastani Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen -palkinnosta

Kun kuulin saaneeni Tampereen yliopiston Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen -palkinnon vuosimallia 2021, olin yllättynyt ja erittäin otettu asiasta. Kyseisen palkinnon yleiset kriteerit olivat: Opetuksessa on pystytty ottamaan poikkeusolot huomioon menestyksekkäästi siten, että opetuksen käytännöt ovat monipuolistaneet opiskelua ja avanneet uudenlaisia syventymisen mahdollisuuksia. Opetus ja opiskeluympäristö ovat tukeneet yhteisöllisyyttä ja vertaisoppimista sekä eri osapuolten välistä …

Voihan video!

Flipped classroom on tullut tunnetuksi kotona katsottavista opetusvideoista, joilla korvataan opettajajohtoinen opetus luokkahuoneessa. Flippausta aloittaessa opettaja päätyy usein joko itse tekemään opetusvideoita tai etsimään netistä valmiita. Näin kävi myös minulle ja kuvasin ison kasan differentiaali- ja integraalilaskentaan liittyviä videoita. Jälkikäteen voin pohtia, kuvasinko videot itseäni vai opiskelijoitani varten. Jostain syystä flippausta aloittaessani takaraivossani oli ajatus …

Minkä olen kokenut flippauksessamme ainutlaatuiseksi?

Flippauksessamme on alusta lähtien ollut paljon elementtejä (lue artikkelini Fokus opettamisesta oppimiseen – miksi ja miten). Jonkin verran niitä on karsiutunut matkan varrelle, mutta myös tullut lisää. Kaikkiin palikoihin en ole vielä täysin tyytyväinen ja kehitettävää piisaa. Kuitenkin yhtä asiaa pidän erityisen onnistuneena: vuorovaikutusta. Tällä vuorovaikutuksella tarkoitan niin opettajan ja opiskelijoiden välistä kommunikaatiota kuin opiskelijaryhmien …

Siemen on kylvetty: opeopiskelijoita aitiopaikalla flippaamista seuraamassa

Tänä keväänä minulla on ollut ilo opettaa flipattujen matematiikan kurssien lisäksi matematiikan aineenopettajaopiskelijoille suunnattua Kohti matematiikan opettajuutta 1 -opintojaksoa. Tämä 2.-3. vuoden opiskelijoille suunnattu matematiikan opetuksen erikoiskurssi on tarkoitettu innostavaksi ensikosketukseksi opettajuuteen ja aloittamaan opettajaidentiteetin rakentumisen. Kyseessä on siis omasta näkökulmastani aivan ihana opintojakso opettaa. On ollut mahtavaa johdattaa kolmekymmentä opettajuutensa alkumetreillä olevaa ohjaamisen saloihin …

Mennäkö opettajana siitä, mistä aita on matalin?

Tällä hetkellä opetan sellaisella matematiikan kurssilla, jonka matemaattinen sisältö ei ole se oma lemppari. Tämän takia kaikki yksityiskohdat eivät myöskään ole parhaassa muistissa ja joudun viikoittain kertailemaan myös sisältöä. Pidin tänään prime time -keskustelutuokioita pienryhmilleni. Osana tuokioita ryhmät pohtivat keskenään aiheviikon keskeisimpiä käsitteitä, kuten esimerkiksi odotusarvoa, varianssia ja satunnaismuuttujan funktion odotusarvoa. Tarkoituksena oli miettiä, mitä …

Ohi on – fiilikset flipatun kurssin päättyessä

Koko kurssin aiheita yhdistelevien harjoitustöiden tarkastus etenee kovaa vauhtia. Muutoin kurssi on tältä keväältä ohi ja on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä tuli tehtyä ja millainen fiilis jäi. Tällä hetkellä olen samaan aikaan helpottunut ja haikea. Helpottunut olen siitä, että kurssi on saatu kunnialla päätökseen, oppimistulokset näyttävät pikaisella silmäyksellä hyviltä ja kurssipalaute on melko positiivista. Haikea …

Taas se on alkanut – flipattu vastuukurssini

Taas on vuoden se periodi, jolloin flipattu, noin 300 opiskelijan vastuukurssini on käynnissä. Aloitusviikko ja ensimmäinen aiheviikko ovat takana ja viisi aiheviikkoa edessä. Pari päivää ennen kurssin alkua jouduimme tekemään vaikean päätöksen kurssin kaiken opetuksen siirtämisestä etämuotoon. Ainoan poikkeuksen muodostaa pienimuotoinen laskutupatoiminta (vapaata laskemista ohjaajan tuella), jota toteutetaan niin, että samassa tilassa on enintään 8 …

Vuosi flippausta takana – mitä muutimme?

Elokuun lopussa 2020 alkoi toinen kierros flipattuja matematiikan kursseja noin 300 uuden fuksin kanssa. Oma fiilikseni oli edellistä vuotta huomattavasti luottavaisempi, sillä olin omin silmin nähnyt menetelmän suurten linjojen toimivan. Valmiina oli myös paljon materiaaleja sekä meillä oli jo kokemusta toimivista käytännöistä. Lisäksi kaikki neljä matematiikan kurssia olivat minulle jo sisällöiltään tuttuja ja hahmotin niiden …

Miten korona muutti flippaustamme?

Keväällä 2020 etäopetukseen siirtyminen tapahtui neljännen periodin todennäköisyyslaskentaa ja tilastollista päättelyä sisältävän kurssin ensimmäisen aiheviikon jälkeen. Tieto etäopetuksesta saatiin torstai-iltapäivänä ja kurssi alkoi pyöriä kokonaan etänä seuraavana maanantaina. Väliin jäävä perjantai oli erittäin tehokas työpäivä: testailin opettajakollegani kanssa ZOOM- ja TEAMS-ympäristöjä sekä organisoin laskuharjoitustilaisuudet laskutupamaiseksi työskentelyksi edellä mainituissa verkkoympäristöissä. Tunnelma tuona perjantaina oli epäuskoinen. Yhden …

Voiko uran alussa oleva yliopisto-opettaja alkaa flippaamaan?

Heinäkuun alussa 2019 minulla alkoi työsopimus matematiikan yliopisto-opettajana. Minut oli palkattu erityisesti mukaan hankkeeseen, jossa neljä matematiikan opettajaa luopuu ensimmäisen vuoden tekniikan alan yliopisto-opiskelijoiden matematiikan luento-opetuksesta ja korvaa luennot-laskuharjoitukset-tentti-yhdistelmän flippauksella. Flipattua toteutusta kokeiltiin heti lukuvuonna 2019-2020 neljällä kurssilla, joista kullakin oli noin 250 opiskelijaa. Jokainen opettaja vastasi yhdestä kurssista ja oli niin kutsuttuna prime-opettajana (ohjasi …